Tulevat tapahtumat

Tulevat tapahtumat

»

Näytä kaikki


Mökkien varaukset
I-maja

II-maja

Vanniemi naistenmaja

Kyläniemen ylämökki

Vanniemen asuntovaunupaikka 1

Vanniemen asuntovaunupaikka 2

Kyläniemen asuntovaunupaikka

Huom. varauksen voi tehdä aikaisintaan kuukausi ennen vuokrausajankohtaa

Arkisto
31
Elo
2022

Mimmit Kalastaa leiri 2022

Mimmit Kalastaa leiri pidettiin Vanniemessä 26.8-28.8.2022 loistavassa kesäsäässä. Leirillä oli osallistujina 7 naista ympäri Etelä-Karjalaa ja yksi Helsingistä. Leiri kuuluu osana SVK:n vuoden Mimmit Kalastaa kampanjaa (www.mimmitkalastaa.fi).

 

Ohjelmassa oli mm. ravustusta, jigausta, uistelua, venepilkintää, verkkokalastusta sekä kalankäsittelyä. Kaikilla kalastusmuodoilla saatiin saalista, muikkuja n. 15 kg, rapuja syötäväksi (ammattiravustaja hieman avusti), ahvenia ja haukia fileerattavaksi ja isoimmat ahvenet savustettiin kotipaketeiksi. Ahven- ja haukifileitä vakuumoitiin ja pakastettiin kotiinviemisiksi. Kaikenkaikkiaan leiri onnistui mainiosti ja jatko-osakin on jo valmistelun alla. Ohjaajia oli mukana viisi sekä paikalla pyörähti perjantai-iltana seuran puheenjohtaja avaamassa leirin.

 

Pari norppaakin näyttäytyi yhdelle venekunnalle sunnuntaina.

 

Iso kiitos kaikille osallistujille ja ohjaajille osallistumisesta hienoon viikonloppuleiriin.

 

Kaikki osallistujat liitettiin seuran jäseniksi, uusia jäseniä saatiin viisi kappaletta.

 

Lue lisää osiossa kuvia tapahtumista.

» Lue lisää...

 


« Takaisin